Kerhon historia
Lyhyt oppimäärä historiasta tähän päivään

SUOMEN RAKUUNARYKMENTIN PERUSTAMINEN

Jos tahdotaan tietää, miksi upseerikerho on yleensä olemassa Lappeenrannassa, on meidän palattava vuoteen 1878. Tällöin Suomen Senaatti julkaisi asevelvollisuuslain, johon perustuu myös itsenäisen Suomen asevelvollisuuslaki v. 1922. Siinä julistettiin: "Isänmaan ja valtaistuimen puolustamiseksi on jokainen Suomen mies asevelvollinen sen vuoden alusta kun hän täyttää 17 vuotta sen vuoden loppuun kun hän täyttää 60 vuotta". "Valtaistuin" on korvattu nykyään sanalla "laillinen yhteiskunta".

Tämän lain perusteella perustettiin Suomen asevelvolliset joukot, joihin kutsunnassa arvottiin osa miehistä palvelukseen kolmeksi vuodeksi. Pataljoonia oli yhdeksän kappaletta ja niiden kokonaisvahvuus oli noin 5000 miestä. Jos kutsunnoissa sai kyllin korkean arpalipun, määrättiin ao. reserviin. Reserviläisiä koulutettiin viisivuotisen reservikauden kolmena ensimmäisenä kesänä yhteensä 90 vuorokautta. Helmikuussa 1882 määrättiin jokaiselle tarkkampujapataljoonalle oma reservipiirinsä, jossa oli neljä komppaniaa.

Lappeenrantaan sijoitettiin 8. Viipurin pataljoonan reservipiiriin kuuluva 29. reservikomppania. (Nykyinen Karelia-talo Huhtiniemessä). Tykistöä Suomella ei saanut olla, sillä suomalaiset olivat 1808-1809 sodassa osoittautuneet varsin taitaviksi tykistön käyttäjiksi ja oli olemassa pelko, että tykit saattavat kääntyä vikasuuntaan. Alkukesällä 1885 pidettiin Lappeenrannassa suuri suomalaisten asevelvollisten leiri. Rautatie oli valmistunut toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa saapui ensimmäinen juna Lappeenrantaan. Rautatie oli tehty työllisyystyönä ja se toteutui lopullisesti sotilaallisista syistä, sillä pataljoonien kuljetuksissa pidettiin rautatietä tärkeänä. Asema sijaitsi Leirikentän luona ja linnoitusniemen kärkeen tehtiin satamaraide. Varsinaista asemaa vastapäätä rakennettiin Leirikentän puolelle vielä erillinen raide ja laituri sotilaskuljetuksia varten.

Vuosien 1885 ja 1888 leireillä vieraili myös venäläistä ratsuväkeä ja niistä saatiin esimerkki hyvin organisoidusta joukoista. Jotta ei jäätäisi jälkeen taktiikan kehittämisessä, heräsi halu saada myös Suomelle ratsuväkeä. Armeijan todettiin tarvitsevan myös kansallisen tykistöjoukko-osaston. Aloitteen ratsuväkijoukko-osaston perustamiseksi teki Suomen Senaatille sotaministeri ja keisari Aleksanteri II. Sitä pidettiin Venäjän sotilashallinnon kannalta osana Suomen puolustusta. Venäläistä ratsuväkeä pidettiin soveltumattomana yhteistyöhön suomalaisten joukkojen kansa.

Senaatti perusti komitean käsittelemään ratsuväkiasiaa ja se jättikin esityksensä, joka käsiteltiin vuoden 1888 valtiopäivillä. Rahaa haluttiin 1 034 500 mk ja armeijan vahvuus oli nostettava 6000 mieheen. Huhtikuun 17. päivänä v. 1889 julkaistiin armollinen kuulutus rakuunarykmentin perustamisesta, mikä sai nimekseen Suomen Rakuunarykmentti ja sijoitettiin Lappeenrannan kaupunkiin. Rykmentti perustettiin asteittain, kenraalikuvernöörin Suomen sotaväelle 20.6.1890 antaman päiväkäskyn mukaan. Komentajaksi määrättiin evl Oskar Theodor Schauman, joka oli valmistunut vuonna 1868 Suomen kadettikoulusta ja palvelut Pihkovan henkirakuunarykmentissä. Hän oli ollut myös jäsenenä ratsuväkikomiteassa.

Suomen rakuunarykmentin kasarmeja alettiin rakentaa alkukesästä 1889 työllisyystyönä. Työtilauksen senaatti oli antanut 5.3.1889 Yleisten rakennusten ylihallitukselle ja toukokuun 14. päivään mennessä oli tehty piirustukset ja kustannuslaskelmat 42 rakennuksesta. Kustannusarvio oli 1 624 000 mk.

KERHORAKENNUS

Oleellisena osana varuskuntaa kuului myös upseerikerho eli upseeriklubi. Se sijoitettiin Saimaan ja kasarmimäen väliselle jääkauden aikana muodostuneelle pitkähkölle tasanteelle. Samalle tasanteelle sijoitettiin myös viereinen komentajan residenssi ja kaksi upseerirakennusta. Alunperin kerhorakennus oli suunniteltu komentajan talon paikalle, mutta se oli liian kapea alue niin suurelle rakennukselle, joten yliarkkitehti Lybeck vaihtoi ne nykyisille paikoilleen.

Kerhorakennuksen, kuten myös kaikkien 42 rakennuksen piirustukset on signeerannut silloisen rakennusylihallituksen Ylitirehtööri Sebastian Gripenberg. Rakennustöiden ylin johto oli uskottu yliarkkitehti John Lybeckille. Urakkatarjouskilpailun voitti viipurilainen rakennusurakoitsija Antti Wiklund ja sopimus allekirjoitettiin 25.2.1890.

Rakuunoiden komentaja evl Schauman seurasi tarkasti "omistajan elkein" rakennustöiden edistymistä ja 14.4 hän oli tehnyt huomautuksia kerhon rakennustöiden yksityiskohdista. Komentajan talon perustukset olivat jo tehty, mutta kerhon olivat kesken, kun paremmat kivimiehet olivat tekemässä leipomorakennuksen perustuksia. (L ja S eivät tulleet oikein toimeen keskenään ja heillä oli riitaa mm. komentajan talon palvelijan huoneen ovesta ja tapettien väristä.)

Kerhorakennus valmistui varsin nopeasti ja se luovutettiinkin upseerikunnan käyttöön jo 5.12.1890. Rakennus oli vielä keskeneräinen ja aiheutti reklamaatiota esim parketin osalta joka oli niin kelvottomasti tehty, että siitä ei voinut maksaa. Käyttökuntoon kerho saatiin 17.3.1891. Ulkovuoraus tehtiin keväällä huhtikuussa ja sen valmistuttua pidettiin kerholla suuret juhlat. Vielä vuoden 1891 lopussa Lybeck vaati urakoitsijalta parketin ja ulkomaalauksen korjaamista.

Senaatti hyväksyi helmikuussa 1895 ensimmäisen muutostyön kerhorakennuksessa rykmentin komentajan anomuksesta. Yksi sisäseinä piti purkaa, jotta saatiin tilaa biljardipöydälle.

Rakennuksen runko on tehty hirrestä. Ulkopuolelta se on verhoiltu mäntypaneeli-laudoituksella ja koristelistoilla. Katto oli alusta alkaen peltinen. Kaksikerroksisen kerhohuoneiston rakenne on kolmijakoinen. Vastakohtana miehistökasarmeille sen päätyosat ovat keskiosaa korkeammat. Suuri juhlasali soittolehtereineen vie lähes koko keskiosan tilat, kun taas päätyosissa on pienempiä huoneita. Alun pitäen ns. paraatiovi ja eteisaula sijaitsivat Upseeritien puolella keskellä julkisivua. Eteisalusta päästiin suoraan juhlasaaliin, jonka pitkältä sivulta avautuvat suuret ikkunat avoimen terassin yli Saimaan Sunisen selälle. Eteisaulan yläpuolella oli ikkunat soittokunnan lehterille. Salin pohjoisesta ovesta päästiin biljardisaliin ja lukusaliin. Vastaavasti eteläisestä ovesta päästiin ruokasaliin ja kabinettiin. Alakerran eteläpäässä, nykyisen baarin paikalla, oli keittiö ja osin nykyisissä eteistiloissa oli emännän ja kerhoneidin asunnot, joihin päästiin päädyn toisesta ovesta. Rakennuksen kummankin päädyn yläkerrassa oli erikokoisia majoitushuoneita pokamiesupseereille ja kerhopalvelijoille kaikkiaan 11 kappaletta. Niihin päästiin rakennuksen päätyjen yläkerran sisäänkäynneistä, joista pohjoisempi oli Upseeritien puollella. Alun perin Rakuunapään yläkertaan oli suunniteltu mm. kaksi kaksihuoneista asuntoa esikuntaupseereille. Rakennuksessa oli luonnollisesti uunilämmitys ja esim. juhlasalin nurkissa oli komeat kaakeliuunit.

Piirustusten mukaan vuonna 1932 alkoi rakennuksessa mittavat muutostyöt. Kaakeliuunit purettiin ja tilalle tehtiin vesikeskuslämmitysjärjestelmä rakentamalla rakennuksen alle kattilahuone ja kellaritiloja. Keittiö siirrettiin suureen eteisaulaan ja emännän asunto rakennuksen yläkertaan. Sisäänkäynnit tehtiin rakennuksen päätyihin. Uudet järjestelyt aiheuttivat melkoisia muutoksia myös kerhon sisätiloihin. Tarkkasilmäinen voi havaita muutokset vielä tänäänkin jopa rakennuksen ulkopuolelta (puoli ikkunaa rapun alla).

Yläkerran sisäseiniä on myös muuteltu, jotta tilat on saatu paremmin palvelemaan kulloisia tarpeita. Onkin todettava, että vain juhlasali on säilynyt eniten alkuperäisessä asussaan.

Kellarikerros koki suuret muutokset 1974, kun upseerikunta rakensi sinne talkootyönä saunatilat takka- ja pukuhuoneineen. Samalla kerhon terassi suureni nykyiseen kokoonsa.

Ajatus saunan rakentamisesta syntyi, kun rakennus liitettiin kaukolämpöverkostoon ja entisen kattilahuoneen tilat jäivät tarpeettomiksi. Suurin ja pölyisin vaihe työssä oli kaivaa käsin tulevat saunatilat tarpeeksi syviksi rossipohjan alle, että perustukset pystyttiin valamaan ja huonekorkeus saatiin riittäväksi (kas kummaa, kun rossipohjan alle oli jäänyt muutamia isoja kiviä v. 1890). Saunan rakentamiseen osallistui upseerikunnan lisäksi Lappeenrannan reserviupseerikerhon jäseniä sekä kaikkiaan 54 yksityishenkilöä tai yhteisöä lahjoittajina. Rakennustyötä johti majuri Antti Lehtola.

Viime vuosien työt ovat olleet lähinnä kunnostus- ja pintaremontteja, joilla pyritään pitämään kerhorakennus edustavassa kunnossa. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä kerho maalattiin jälleen alkuperäisen väriseksi, mikä ei ollut kaikkien mieleen, sillä se oli ollut vuosikausia paljon vaaleampi ja "nätimpi". Rakennus on Museoviraston suojeluksessa.